When the music fades…

”Kun musiikki vaimenee” kirjoitti Matt Redman yhdessä tunnetuimmista lauluistaan. Kuulin itse laulun ensimmäistä kertaa keväällä 1999 eräässä kalifornialaisessa helluntaiseurakunnassa ja muistan vieläkin hyvin kuinka laulu kosketti silloin hyvin syvältä. Tuntui että laulu tavoitti jotain sellaista syvyyttä, johon harvat ylistyslaulut pääsevät. Laulun syntyhistoria on jo itsessään mielenkiintoinen, jos et ole siihen tutustunut niin voit käydä lukemassa sen täältä: http://www.crosswalk.com/1253122/.

whenthemusicfades_small2Ylistyksenjohtajana on aina hyvä välillä kysyä itseltään: mitä jää jäljelle ylistyksestäni kun kaikki ulkonainen kuoritaan pois. Mitä jää jäljelle kun trendikäs musatyyli, mehevät soundit, uudenaikaisimmat taustavideot ja nykyaikaisimmat sanoitukset otetaan pois?

Silloin puhutaan todellisesta ylistyksestä. Silloin tullaan siihen ylistyksen sydämeen ja keskustaan, josta Redmanin laulu kertoo. Kun kuoren alta paljastuu ylistävä sydän, joka hengittää Jumalan läsnäoloa, niin silloin ylistyksemme on Jumalalle mieluisaa.

Trendien ja ajan seuraamisessa ei itsessään ole mitään väärää – päinvastoin voimme tuottaa kunniaa Jumalalle tekemällä kaiken mahdollisimman hyvin. Mutta ulkonaisissa asioissa on se vaara että ne tahtovat aina pikkuhiljaa varastaa enemmän ja enemmän huomiotamme.

Mikään ei ole niin vaarallinen muutos kuin hitaasti etenevä muutos, johon ihminen sopeutuu ilman että itse sitä tajuaakaan. Kuinka monta kertaa olenkaan löytänyt itseni paikalta, johon en edes huomannut ajautuvani. Onneksi voin aina uudestaan ja uudestaan palata takaisin sinne ylistyksen sydämeen.

On hyvä säännöllisesti muistuttaa itseään, mistä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kysymys: Jeesuksesta. Hän on ylistyksen alku ja loppu ja hän olkoon aina sen ainoa kohde.

I’m coming back to the heart of worship…